Taide on silta unen ja todellisuuden välillä. Taiteilija on tuon sillan rakentaja.

Mutta mitä on tapahtunut ennen sillan avaamista yleisölle? Yhä enemmän minua on alkanut viehättää uuskriitikoiden ilmaus, että joka neliösentti taideteoksesta on tutkittavissa. Ja silti ei taiteen salaisuudesta mitään paljastu. Taiteen tekeminen on kuin taikatemppu. Mitään mystistä siinä ei ole. Taito ja näppäryys luovat illuusion.

Taikuri ei kuitenkaan halua paljastaa temppujaan, mutta minä sensijaan voin kertoa miten sen tein. Teoksen kiehtovuuden ei silti pitäisi kadota. Sen pitäisi edelleen johtaa unen maahan.

Voin kertoa kuinka julkisella paikalla esiintymisen aiheuttamasta jännityksestä läpättävin sydämin pystytin kolmijalkani Pariisin kadulle. Miten kyyhötin huppuni alla ja vääntelin alkeellista palkkikameraani. Voin esittää kaikki kelvottomat otokseni ja silti ainoa onnistunut kuva kestää siltaa astelevat katsojat. Eikä kuvassa kuitenkaan ole kuin lähes tyhjä karuselli, sattumoisin symmetrisesti istuvat naiset, keskelle kuvaa asettunut keskiluokan pariisitar... Ja lopuksi koko kuva on vääristynyt rajulla etu- ja takalautojen kallistuksella ja etulaudan nostolla. Kuvan idealle on esikuvakin: Eugène Atget. Aikanaan vieläkin arkisempi puurtaja Pariisin kaduilla.

Miten kierrän yksinkertaista persikkaa viikon ja lopulta nostan yöpöydän bideen päälle ikkunan eteen ja taas luon muka ainutlaatuisen taideteoksen! Kehittämällä filmin vaatekomeron pohjalla pikku altaissa, kemikaliot supermarketin litran jaffapulloissa, huuhdellen kurnuttavassa lavuaarissa ja kaikki keskellä yötä kun en saa hotellihuonettani muuten pimeäksi.

Entä tämä. Kauklahden hevoshaka marraskuun kelmeässä auringossa. Avustajani syöttäessä leivänpaloja vanhalle ravurille saan sokkona valotettua pari laakafilmiä. Raskas kamera ilman jalustan tukea tuskin pysyy kylmän kohmettamissa käsissäni. Toinen elukka hamuaa valotetut kasetit ulos suojakääröstä pitkin lantaista savipeltoa. Silti olen tehnyt erään parhaista kuvistani. Ja sen alku oli televisioruudun välähdyksessä. Katselin Seitsemää samuraita ties monettako kertaa, kun ruuduntäysi hevosia lähetti tälle matkalle, sillanrakennustöihin. Outoja nauloja, mutta pitäviä.

Rakennustarpeesta on käynyt naapurin löytämä muumioitunut hiiri talouspaperikäärössä. Kopioidessani vatsani värinä kertoo, etteivät sillan päät ole vielä kohdallaan. Vedän vielä vinoristin yli negatiivin. Alkeellista, yksinkertaista, lapsellista. Leikkiäkö sillanrakentaminen on?

Ylevyys, ylevyys, miksi hylkäsit minut! Toisaalta: mikä jännitys, mikä hermojen kirskuva soitto ennen noita arkisia näytöksiä. En lyö niiden päätteeksi nuijalla kuvaa enkä komenna sitä puhumaan. Minulle riittää, että piirrän viikset ja pujoparran Kaivopuiston kalliolla kuvaamalleni Mona-Lisalle. -Tai seppelöin runoilijan vaimoni keräämillä neliapiloilla.

Ismo Kajander 1984

Agora / Portsa / 9x12 / Marathon / Gloria Vanderbilt / Kutsuttu vieras / TIE 2000 / 1918 / what's new?