Agora / Portsa / 9x12 / Marathon / Gloria Vanderbilt / Kutsuttu vieras / TIE 2000 / 1918 / what's new?


Marathon


MARATHON -näyttely

Pohjoismainen Taidekeskus 16.10.-29.11.1987, Porin Taidemuseo 4.12.1987-3.1.1988,
Etelä-Karjalan Taidemuseo 22.1.-14.2.1988

MARATHON -näyttelyjulkaisu

Porin Taidemuseon julkaisuja, ISSN 0359-4327, ISBN 951-9355-17-0
Graafisen suunnittelun kultahuippu Vuoden Huiput -kilpailussa 1988

Ruissalontie Turussa 40- ja 50-lukujen vaihteessa:
Tienvierustalle kerääntyy harvakseen ihmisiä. Ilma on koleahko. Odotellaan. Kurkotellaan kohti Sairashuoneenkatua. Yhtäkkiä kurkotteluun tulee tietty johdonmukaisuus, rytmi. Se paljastaa, että nyt ne tulevat!

Kymmenet vielä keväänkalpeat miehet, pojan mielestä myös melko iäkkäät, askeltavat kärsivän näköisinä ja totisina vaihtelevin tyylein. Urheiluhousut- ja paidat lepattavat. Useimmilla juoksijoilla on niiden alla vielä valkoiset pitkät alusvaatteet. Numerolaput on kiinnitetty rintaan hakaneuloin. Ja kaiken huippuna linimentin tuoksu. Kuin huumaava pilvi se leijuu ilmassa viimeisenkin juoksijan ohitettua katselukohtamme.

Maratoonareita!

Ja noista ajoista saakka on linimentin huuma pitänyt minua vallassaan ja maratoni lumoissaan. Se on aina vetänyt kadunvierelle milloin vain on ollut mahdollista. Veikko Karvosen mustien tossujen läpsähdys asfalttiin, Gordon Pirien risainen verkkopaita ja Rob de Castellan mustat viikset... Onko oltava muita vaikuttimia kun vihdoin 45 vuoden iässä päätin kokea lumon perinpohjaisesti. Juosta itse nuo 42,195 kilometriä.

Ei.

Mutta kerran kun kaarroin lenkkini varrella olleelle puusillalle syksyisen sateen piiskatessa vastaani, sain päähäni ajatuksen taiteen ja urheilun välisestä analogiasta. Tai täsmällisesti: taiteen ja maratonin välisestä samanlaisuudesta. Itsepäisesti ajatus on tunkenut esille harjoituslenkeillä pakottaen etsimään perusteita kieltämättä oudolle rinnastukselle. Mutta se onkin minun analogiani. Minun maratonini on taiteilijan maratoni - ja pikkupojan. Osa olemistani ja tekemistäni.

Jo harjoituslenkit olivat samaa yksinäisyyttä kuin taiteentekemisen yksinäisyys. Samanlaiset vaikeudet alkaa yksitoikkoiset kierrokset puiston käytävillä kuin ryhtyä maalaamaan. Välillä houkutus lyhentää suunniteltua lenkkiä, antaa periksi. Eihän koko touhussa ollut mieltä. Se ei tuottanut mitään, ei palvellut ketään. Se oli kuin taiteen tekeminen.

Myös juoksemisessa on ammattitaitonsa. Kun oppii tuntemaan omat mahdollisuutensa, vauhdinpidon salat, merkitsee se samaa kuin piirtimellä tai kameralla aikaansaatu tavoiteltu jälki.

Vaikka juoksin vain itselleni oli poluilla usein muita juoksijoita, samoin ensimmäiseksi koitoksekseni valitsemallani massamaratonilla. Silloin oli pidettävä lujana mielessä se, että suorituksen oli lähdettävä omista edellytyksistä. Yksi ohittaja tai tuhat edellä ei saanut merkitä mitään. Minun kuntoni on tämä tässä ja nyt. Toisaalta maratonissa ei edes kilpaurheiluna ole absoluuttisesti parasta tulosta. Se on aina ainutkertainen.

Maratonissa on myös mystinen ulottuvuutensa. Sillä on kiehtova alkunsa kaikkensa antaneen Feidippideen kuolemaa myöten.

Miksi en siis antaisi kokonaiselle näyttelylle nimeä, joka yhdistää taiteen ja maratonin?

Niin tein!

Ismo Kajander 1987


"Ismo Kajanderin taideteokset ovat yhä pelkistetympiä. Hän pohtii, miten pitkälle voi mennä. Tilanteessa on aitoa nuorallatanssin tunnelmaa. Katsoja pidättää henkeään. Hän luottaa taiteilijaan ja haluaa nähdä yhä rohkeampia esityksiä. Samalla hän pelkää, että nuora pudotetaan, tuet viedään ja teltta puretaan."

Riitta Nikula
Marathon -julkaisussa
ars longa To Mr Halley To Mr Halley I
eli Mars kohtaa Venuksen
1986